Liiton toimintaa johtaa ja valvoo varsinaisen edustajiston kokouksen kolmeksi vuodeksi kerrallaan valitsema liittohallitus, johon kuuluu puheenjohtaja, josta käytetään nimitystä liiton puheenjohtaja, sekä kymmenen varsinaista jäsentä ja heille kymmenen henkilökohtaista varajäsentä.

Liittohallituksen tehtävänä on valita keskuudestaan varapuheenjohtaja, josta käytetään myös nimitystä liiton varapuheenjohtaja.

Liittohallitus hoitaa liiton toimintaa, taloutta ja hallintoa huolella ja harkiten yhdistyslain, liiton sääntöjen, edustajiston kokousten päätösten mukaisesti.

Liittohallituksen tulee valita keskuudestaan tai palkata talousarvion puitteissa liitolle sihteeri, taloudenhoitaja ja muut tarvittavat toimihenkilöt ja vastata toiminnastaan ensisijaisesti edustajiston kokoukselle.

Liittohallituksen jäsenet edustava liittoa ja valitsevat edustajat keskusjärjestöihin ja niiden kokouksiin, ellei edustajiston kokous ole päättänyt asiasta.

Liittohallitus kutsua edustajiston kokous koolle kerran vuodessa, ellei ole tarvetta järjestää ylimääräistä edustajistoa.

Liittohallitus hyväksyy uudet jäsenet ja pitää jäsen luetteloa.

Liittohallitus kokoontuu 7-9 kertaa vuodessa ja kokouksiin liittohallitus kutsuu osallistumaan mm edustajiston pj, KV-sihteerin, toimistonhoitajan tai muun henkilön.

LIITTOHALLITUS 20.5.2022 - 5/2025

Puheenjohtaja
Jari Ylönen, puh: 040 332 6870, 044 222 4655

Jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenet

Tanja Tolvanen   Helsinki 029 55200    varalla Ari Peltonen Helsinki
Timo Ala-Jääski   Helsinki 029 55200    varalla Sami Tiirakari  Helsinki
Henrik Enström Kansainvälisten asiain sihteeri Helsinki 029 55200    varalla Jukka Pesonen  Helsinki
Ahti Pylkkänen Sihteeri Helsinki 029 55200    varalla Juha Rairo  Helsinki
Pekka Naski Varapuheenjohtaja  Kaakkois-Suomi 0400 411 814   varalla Jari Gertsch  Kaakkois-Suomi 
Teppo Suomalainen II Sihteeri Kaakkois-Suomi     varalla Arto Ojala  Kaakkois-Suomi 
Jouni Martiskin   Saimaa 040 332 8901   varalla Sari Mäkelä  Saimaa 
Jukka Alho   Saimaa 050 358 7805   varalla Jari Saarinen Saimaa
Liisa Pitkäaho   Oulu 040 332 8947   varalla Jukka Kunnari Tornio
Kirsimarja Alonen   Turku 040 332 4060   varalla Monika Nissander Vaasa

Liittohallituksen jäsenille voi lähettää sähköpostia muodossa etunimi.sukunimi(at)tulli.fi.