Virastoerän toteuttamiseksi sovitut neuvottelut alkoivat ja päättyivät tänään
Työnantaja ja Tullin ammattijärjestöt "neuvottelivat" tänään valtion virkaehtosopimuksen mukaisen virastoerän kohdentamisesta. Osapuolet esittivät tavoitteensa neuvottelussa. Juko ry:n (Tullivirkamiesliitto ry. ja Tullin Akavalainen yhdistys ry.) näkemys oli, että virastoerä jaetaan yleiskorotuksena. Asiasta käytiin keskustelua ja todettiin yhteisesti, ettei neuvottelutulokseen ole mahdollista päästä.
Virastoerä käytetään kokonaisuudessaan yleiskorotuksena, jolloin vuoden 2024 yleiskorotus on suuruudeltaan 2,50 prosenttia.
Neuvottelut olivat iso pettymys Tulliliitolle. Lue neuvottelijoiden ajatuksia tuoreimmasta jäsenkirjeestä, joka aukeaa vain rekisteröityneille jäsenille.
Säästä viimeiseen hengenvetoon
Epätietoisuus on huonoimpia syitä kuopata läheisten taloudellinen tulevaisuus. Tosiasiassa henkivakuutus maksaa vähemmän kuin luulet. Säästät jäsenenä jopa satasia vuosittain, sillä alennus on jatkuva. Ota pysyvästi edullinen henkivakuutus Kalevasta.
Viking Linen jäsenedut
Viking Linen päivitetyt jäsenedut löytyvät jäsenosiosta. Rekisteröidy jo nyt ja käy tutustumassa muuhunkin vain jäsenille suunnattuun materiaaliin!