Turvallisuuden tekijät ovat ansainneet palkankorotuksensa
Valtion työmarkkinalaitos on keskeyttänyt virka- ja työehtosopimusneuvottelut vaikeassa turvallisuustilanteessa. Palkansaajapuoli pitää valtiotyönantajan toimintaa ennenkuulumattomana.
Ratkaisua on etsitty tammikuun puolivälissä alkaneissa neuvotteluissa, mutta kahden kuukauden aikana on käsitelty vain yksi työnantajan jättämä palkkatarjous. Valtion työmarkkinalaitoksen kieltäydyttyä neuvottelemasta, työntekijät ovat olleet sopimuksettomassa tilassa maaliskuun alusta asti.
Vientivetoinen palkkamalli on lainsäädännöllä vahvistettu hallituksen ja työnantajien tahtotilan mukaisesti. Yleinen palkankorotusten linja on muodostunut monille sopimusaloille.
Yleisen linjan on oltava myös valtiosektorin linja
Valtion työmarkkinalaitoksen esittämä palkankorotustarjous kolmelle vuodelle on 6,3 prosenttia, joka on 1,5 prosenttiyksikköä vähemmän kuin yleisen linjan 7,8 prosentin korotus. Yleisen linja mukainen palkankorotus verrattuna valtion työmarkkinalaitoksen ehdotukseen olisi kustannusvaikutukseltaan vain muutamia kymmeniä miljoonia euroja enemmän.
Lue lisää: Turvallisuuden tekijät ovat ansainneet palkankorotuksensa
Hakaniemen liikennejärjestelyt muuttuneet Siltasaarenkadun ratikkakatkon alkaessa 3.3.2025
Siltasaarenkadun remontti on edennyt raitiotien osuudelle. Maanantaina 3. maaliskuuta alkaneen ratikkakatkon lisäksi on luvassa muuttuvia liikennejärjestelyjä myös muulle liikenteelle. Uudet liikennejärjestelyt ovat astuneet voimaan sunnuntain 2.3. ja maanantain 3.3. välisenä yönä. Ottakaa muuttuneet liikennejärjestelyt huomioon matkustaessanne liiton toimistolle, Hakiksen tai Redin lomahuoneistoihin. Lisää tietoa katkoksen muutoksista tiedotteessa.