LUOTTAMUSMIESSOPIMUS

Pöytäkirja, joka laadittiin Tullihallituksen sekä Tulliliitto ry:n,  Tullivirkamiesliitto ry:n ja JUKO ry:n välillä 27. päivänä helmikuuta 2008 käydyissä neuvotteluissa valtion virkamiesten luottamusmiessopimukseen perustuvan luottamusmiestoiminnan järjestämiseksi tullilaitoksessa.

Luottamusmiestoiminnan järjestämisestä tullilaitoksessa sovittiin seuraavaa.

1 §

Tulliliitto ry, Tullivirkamiesliitto ry ja JUKO ry valitsevat tai niiden  nimeämistä ehdokkaista valitaan pääluottamusmiehet, piiriluottamusmiehet,   luottamusmiehet ja heidän varamiehensä (jäljempänä luottamusmies) sen  mukaan kuin tämän pöytäkirjan liitteessä on todettu. Luottamusmies edustaa  sekä virkasuhteessa että työsopimussuhteessa tullilaitokseen olevaa, edellä mainittuihin yhdistyksiin järjestäytynyttä henkilöstöä.

Laitoksen tai luottamusmiesten toimialueiden toiminnan laajentuessa tai  supistuessa taikka organisaatiomuutosten johdosta voidaan luottamusmiesorganisaatiota tarvittaessa muuttaa osapuolten välisin neuvotteluin valtion virkamiesten luottamusmiessopimuksen periaatteiden mukaisesti vastaamaan laitoksen taikka toimialueen kokoa ja rakennetta.


2 §

Luottamusmiessopimuksessa tarkoitetuista asioista on, mikäli asianomainen lähin esimies ei voi asiaa tyydyttävästi ratkaista, neuvoteltava sen tulli-toimipaikan päällikön kanssa, jonka alueella asian vireille pannut työntekijä  palvelee. Piiriluottamusmiehen tehtävänä on toimia oman toimialueensa ohella tarvittaessa henkilöstön edustajana tulosyksikköä (Tullihallitus, tullipiiri tai tullilaboratorio) koskevissa asioissa.


3 §

Mikäli virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista, työaikaa, vuosilomaa tai muuta palvelussuhteen ehtoa oskevaa erimielisyysasiaa ei saada selvitetyksi tullitoimipaikassa luottamusmiehen toimesta, laaditaan asiasta pöytäkirja, jonka neuvotteluosapuolet allekirjoittavat ja jossa mainitaan erimielisyyden aiheena oleva asia ja molempien osapuolten kanta. Tämän jälkeen luottamusmies lähettää pöytäkirjan asianomaiselle henkilöstö-järjestölle, joka ilmoittaa asian Tullihallitukselle valtion virkaehtosopimusten neuvottelumenettelyssä voimassa olevan pääsopimuksen mukaisten paikallis-neuvotteluiden aloittamiseksi Tullihallituksen ja henkilöstöjärjestön välillä asian selvittämiseksi. Erimielisyysneuvotteluihin sovelletaan valtion pääsopimuksen mukaisia säännöksiä.


4 §

Luottamusmiesten vaali suoritetaan työaikana työpaikalla. Vaalin ajan-kohdasta ja  luottamusmiehen toimikaudesta järjestöillä  on oikeus  itse päättää.

Tarvittaessa voidaan järjestää täydentävät luottamusmiesvaalit kesken luottamusmiesten toimikautta. Täydennysvaalit voidaan järjestää joko valtakunnallisena tai paikallisena vaalina. Täydennysvaalien järjestämisestä sovitaan osapuolten kesken.

5 §

Vaalin järjestämisestä vastaavat henkilöstöjärjestöt. Ennen vaalin suorittamista on tullitoimipaikan päällikölle ilmoitettava vaalin toimittajien lukumäärä ja nimet sekä vaalitapa.  Vaalissa on äänioikeus Tulliliittoon, Tullivirkamies-liittoon ja JUKOon  järjestäytyneillä virka- tai työsuhteessa olevilla henkilöillä siten, että kunkin yhdistyksen jäsenet äänestävät oman yhdistyksensä nimeämiä ehdokkaita.

Valituista pääluottamusmiehistä, piiriluottamusmiehistä ja luottamusmiehistä  sekä  heidän varamiehistään on kirjallisesti ilmoitettava Tullihallitukselle, tullitoimipaikan päällikölle ja henkilöstöjärjestöille.

6 §

Luottamusmiehenä toimivaa työntekijää ei tämän tehtävän vuoksi saa siirtää sellaiseen virkaan tai toimeen, jonka palkkaus on hänen aikaisemman toimensa palkkausta huonompi tai jonka hoitaminen ei sovellu tämän luottamustehtävän suorittamiseen, ei erottaa toimestaan eikä tämän tehtävän vuoksi syrjiä virkaurallaan.

Pääluottamusmiehelle ja piiriluottamusmiehelle pyritään mahdollisuuksien mukaan osoittamaan oma virkahuone. Paikallisella luottamusmiehellä on oikeus tarvittaessa käyttää oman työpisteensä neuvottelu- tai vastaavia tiloja, mikäli työpisteen muut toiminnot sen mahdollistavat.


7 §

Luottamusmiehen koulutus, joka lisää hänen pätevyyttään luottamusmies-tehtävien hoitamiseen, järjestetään kulloinkin voimassa olevan luottamus-miesten koulutusta koskevan sopimuksen ja sen soveltamisesta valtio-varainministeriön antamien ohjeiden edellyttämällä tavalla.

8 §

Luottamusmiehen on pidettävä salassa luottamuksellisiksi todetut asiat, jotka ovat tulleet hänen tietoonsa luottamusmiestehtävän hoitamisessa.

9 §

Luottamusmiehen toimikausi ja sekä oikeudet ja velvollisuudet alkavat, kun asianomainen työnantajan edustaja on saanut ilmoituksen luottamusmiehen asettamisesta ja jatkuvat kunnes uuden luottamusmiehen valitsemisesta on ilmoitettu 5§:ssä sanotulla tavalla.

10 §

Luottamusmies on velvollinen noudattamaan palvelussuhdettaan koskevia määräyksiä ja sopimuksia, työaikaa, esimiestensä antamia määräyksiä sekä muita palvelussuhteesta johtuvia velvoitteita siitä huolimatta, että hän toimii luottamusmiehenä.

11 §

Luottamusmiehelle varataan mahdollisuus tarpeen mukaan hoitaa luottamusmiessopimuksessa tarkoitettuja tehtäviä siten kuin valtion virkamiesten luottamusmiessopimuksessa on sovittu ja tätä varten suorittaa tarvittaessa matkoja toimialueellaan siten, kuin valtion luottamusmies-toiminnasta ja luottamusmiesten asemasta ja oikeuksista tehdyn sopimuksen
9 §:n määräyksissä ja valtiovarainministeriön soveltamisohjeissa on todettu.

12 §

Tullihallitus toimittaa luottamusmiesten käyttöön ajantasaiset virka- ja työehtosopimukset, erillispöytäkirjat, muut palvelussuhteen ehtoihin vaikuttavat sopimukset, niiden soveltamisohjeet sekä palvelussuhteen ehtoja käsittelevät virastokohtaiset erityismääräykset ja ohjeet.

13 §

Uusien virka- ja työehtosopimusten voimaantulon ja niitä koskevien mahdollisten valtiovarainministeriön määräysten, ohjeiden ja suositusten antamisen jälkeen Tullihallitus ja henkilöstöjärjestöt järjestävät mahdollisuuksien mukaan sopimusten sisältöä ja tulkintoja käsitteleviä yhteisiä koulutustilaisuuksia luottamusmiehille ja henkilöstöhallinnon esimiehille.

14 §

Luottamusmiespalkkioista sovitaan erikseen tullilaitoksen hallinnon-alakohtaisella tarkentavalla virkaehtosopimuksella.

15 §

Tämä pöytäkirja on voimassa 27.2.2008 lukien toistaiseksi. Sopimus voidaan kuitenkin jonkin sopimuspuolen puolesta irtisanoa päättymään kuuden (6) kuukauden  kuluttua kirjallisesti tehdystä irtisanomisesta.

Tällä pöytäkirjalla kumotaan Tullihallituksen sekä Tulliliitto ry:n, Tullivirkamiesliitto ry:n sekä Akava-JS  ry:n välillä 1.9.1999 luottamusmiestoiminnan järjestämisestä tehty pöytäkirja.

TULLIHALLITUS

TULLILIITTO RY

TULLIVIRKAMIESLIITTO RY

JUKO RY

LIITE