SAK:n uutiskirje maaliskuu 201214.3.2012 SAK:n hallitus tyrmää viiden miljardin euron leikkauksetValtiontalouden sopeutustoimet eivät SAK:n hallituksen mielestä saa vaarantaa kasvua ja työllisyyttä. Tämän takia olisi harkittava täsmäelvytystä ja lykättävä talouden kiristykset vaalikauden loppuun. Erityisesti on huolehdittava työllisyys- ja koulutuspolitiikan määrärahoista ja siitä, että nuorten yhteiskuntatakuun rahoitus varmistetaan. SAK:n hallitus otti seminaarikokouksessaan kantaa myös AKT:n tilanteeseen. Hallitus kehottaa AKT:tä ja sen hallintoa ratkaisemaan mahdollisimman nopeasti viestintäpäällikön irtisanomisesta syntyneen ongelman. Kooste SAK:n hallituksen seminaarikokouksesta 12.-13.3.2012 Allekirjoita vetoomus ay-oikeuksien puolestaSASK:in ja Amnestyn yhteisessä kampanjassa muistutetaan, että etenkin Iranissa ay-aktiivit on ajettu ahtaalle. Itsenäisiä ammattiliittoja ei sallita ja ay-aktiiveja pidätetään mielivaltaisesti. SAK:n lehdetPalkkatyöläinen Löntagaren Uusia julkaisujaSAK:n sisäinen toimintaohje työpaikkakiusaamisen estämiseksi löytyy nyt myös netistä SAK:n tavoitteet valtion talousarvioon 2013 ja valtiontalouden kehyksiin 2013–2016 Suomi paremmaksi investointikohteeksi. SAK:n näkemyksiä investointien edistämisestä Suomessa SAK:n blogit ja FacebookSAK 2025 -blogi: Raportti SAK:n delegaation Kiinan-matkasta Uusi kulma -blogi: Saikuttelu on Sarasvuon kiukuttelua Tule mukaan Palkkatyöläisen luottamusmiesyhteisöön Facebookissa Myös Löntagaren löytyy Facebookista Uutisia ammattiliitoistaLiittojen sopimusneuvotteluja koskevat uutiset: Aliupseeriliitto: IAU: JHL: Kuljetusliitot: Metalliliitto: Paperiliiton Petri Vanhala Elorannan raportista: Rakennusliitto: SEL: SLSY: SMU: TEAMin Timo Vallittu: Teme: TapahtumakalenteriTarkemmat tiedot:
Nyheter på svenskaFFC-styrelsens ställningstagande om uppsägningsfallet på AKT FFC vill säkra de ungas pensioner JobDax presenterar vägval efter yrkesskolan FFC:s kulturstipendier beviljades Löntagaren 1/2012: Alla parter vinner på en bra arbetshälsa Seuraava SAK:n uutiskirje ilmestyy 17.4.2012. Mukavaa alkukevättä! |
SAK:n uutiskirje maaliskuu 2012
- Tietoja