Yksityisten palvelualojen irtisanomiset kasvoivat viime vuonna liki 60 prosenttia vuoteen 2013 verrattuna.

Palvelualojen yritykset irtisanoivat viime vuonna 6 431 työntekijää, kun luku toissavuonna oli 4 057. Määrä on yli kaksi kertaa enemmän kuin teollisuusaloilla, joilla irtisanottiin vuonna 2014 yhteensä 3 126 työntekijää.

Kaiken kaikkiaan potkut sai viime vuonna 12 447 työntekijää. Irtisanomisten yhteismäärä laski jonkin verran toissavuoden 14 522:sta. 

Eniten työntekijöitään irtisanoi viime vuonna Itella Oyj (nykyinen PostiGroup Oyj), joka antoi potkut 1 132:lle. Seuraaviksi tulivat Microsoft Oy 1 050 työntekijän, Kesko Oyj 662:n ja Broadcom Finland Oy 600 työntekijän irtisanomisilla.

SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen pitää palvelualojen työllisyystilannetta poikkeuksellisen synkkänä.

– Irtisanomiset kohdistuvat sekä koti- että vientimarkkinoilla toimiviin palvelualojen yrityksiin. Kotimarkkinoiden kysyntää jäytää muun muassa palkansaajien ostovoiman heikko kasvu. Viennin vetoa laskevat Euroopan talouden pitkään jatkunut hyytymistila ja Venäjän talouden heikentyminen Ukrainan kriisin takia.

Suomalaisten yritysten vientiä rasittavat edelleen myös Nokian romahdus ja metsäteollisuuden rakennemuutos, Tukiainen muistuttaa.

Hallituksen päätehtäväksi työllisyyden parantaminen

Tukiaisen mukaan kevään eduskuntavaalien jälkeen aloittavan hallituksen on keskityttävä talouskasvun ja työllisyyden parantamiseen.

– Hallituksen talouslinjaukset vaikuttavat kesällä käytäviin työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkoneuvotteluihin. Talous- ja työmarkkinapolitiikan yhteensovittaminen antaa hyvän perustan Suomen tuottavuuden, kilpailukyvyn ja työllisyyden kasvulle.

Yhteistoimintaneuvottelut koskivat viime vuonna yhteensä yli 109 000:ta palkansaajaa, mikä on reilut 10 000 vähemmän kuin vuonna 2013.

Pörssitiedotteisiin ja muihin julkisiin lähteisiin perustuvat irtisanomis-, lomautus- ja yt-tilastot löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta http://www.sak.fi/aineistot/tilastot/yt-ja-irtisanomistilastot. Tilastot eivät sisällä kuntien tietoja.

Lisätiedot

SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen, puh. 0400 600 099

SAK:n tilasto- ja työllisyysasiantuntija Tytti Jäppinen, puh. 040 768 7731