SAK torjuu ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston puolittamisen. Yli miljoonaa palkansaajaa edustavan keskusjärjestön hallitus korostaa, että heikossa työllisyystilanteessa voimavarat on keskitettävä uusien työpaikkojen luomiseen, ei pitkäaikaistyöttömien köyhdyttämiseen.

- Toimeentulon romuttaminen ei tuo työpaikkaa kellekään, huomauttaa puheenjohtaja Lauri Lyly.

SAK:n hallitus arvosteli Sitran viikko sitten julkistaman keskusteluasiakirjan ehdotusta, jossa työttömyysturvan rahoitusta uudistettaisiin lyhentämällä rajusti ansioturvan kestoa.

- Ansioturvan puolittaminen 500 päivästä 250:een merkitsisi kasvavalle pitkäaikaistyöttömien joukolle huono-osaisuuden lisääntymistä. Leikkaus lisäisi toimeentulotuen tarvitsijoiden määrää. Suomessa on noin 100 000 pitkäaikaistyötöntä, joista vaikeasti työllistyviä on lähes 60 prosenttia. He tarvitsevat tuettua työtä, koulutusta ja muuta apua työllistyäkseen.

 

SAK painottaa, että työttömyysturvaa on vietävä eteenpäin muuttuvan työelämän rinnalla ja että uudistukset on myös jatkossa tehtävä palkansaajien, työnantajien ja hallituksen yhteistyönä.

– Työttömyysturvan kehittäminen on ollut keskeisesti mukana neljässä viime työmarkkinaratkaisussa. Turva on kytköksissä työmarkkinoihin, erilaisiin työnteon muotoihin ja ehtoihin. On tärkeää, että uudistukset syntyvät kolmikantaisesti, SAK:n Lyly linjaa.

Lisätiedot
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön puheenjohtaja Lauri Lyly, puh. 020 774 0101
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön työelämäasioiden johtaja Saana Siekkinen, puh. 040 834 5030