OAJ:n Olli Luukkainen VVO:n hallitukseen

VVO-yhtymä Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti 24.3.2011 pitämässään kokouksessa tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vuodelta 2010.

Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että yhtiö jakaa tilikaudelta 2010 osinkoa euro viisikymmentä senttiä osakkeelta eli yhteensä 11 103 840 euroa ja omaan pääomaan jätetään 31 643 104,91 euroa.

Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi kahdeksan. Hallituksen puheenjohtajana valittiin jatkamaan Metallityöväen Liitto ry:n puheenjohtaja, hallintotieteiden maisteri Riku Aalto (s. 1965). Aalto on toiminut VVO:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2003 ja puheenjohtajana vuodesta 2007.

Lue lisää >>


OAJ:n puheenjohtaja Luukkainen: VVO:n yhteiskuntavastuu merkittävä työssä käyvien asuttajana

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtajana 1.8.2010 aloittanut Olli Luukkainen (53) on valittu VVO:n hallitukseen. Hän seuraa tehtävässä OAJ:n puheenjohtajan paikalta eläkkeelle siirtynyttä Erkki Kangasniemeä.

OAJ omistaa VVO:sta noin 7,5 prosenttia ja on VVO:n omistajista seitsemänneksi suurin. Luukkainen löytää omistukseen monia perusteluita.

– VVO on asuntovuokrauksen suurin yksityinen vaikuttaja. Se on laadukas toimija, joka huolehtii niin asukkaistaan kuin henkilökunnastaankin. Edelläkävijän rooli ei kuitenkaan tehnyt siitä liian ylpeätä. VVO on toiminut koko historiansa nöyrästi toimintaympäristöä ja asiakkaitaan kuunnellen, toteaa Luukkainen.

Lue lisää >>


VVO:n uudet asunnot savuttomiksi

Ensimmäisissä VVO:n uusissa ja peruskorjatuissa vuokra-asunnoissa on otettu vuokrasopimuksen ehtoihin tupakointikielto. Vuokrasopimus kieltää tupakoinnin asunnon sisällä, mutta parveketupakointi sallitaan myös jatkossa.

- Savuttomuudella haetaan asumisviihtyvyyden lisääntymistä ja kustannussäästöjä remonttikustannuksiin. Se on myös kannanotto savuttomuuden puolesta ja tukee VVO:n yhteiskuntavastuun huomioivaa toimintatapaa, sanoo yksikönjohtaja Juha Heino.

Lue lisää >>


Green Office -merkki VVO:lla jo 12 vuotta

VVO on saanut WWF:n Green Office-merkin käyttöoikeuden VVO-talon ympäristöohjelmalle, joka on osa strategian mukaista yhteiskuntavastuuohjelmaa. Green Office motivoi henkilöstöä arjen ekotekoihin, parantaa ympäristötietoisuutta ja tuo kustannussäästöjä. Järjestelmästä hyötyvät organisaatio ja ympäristö yhdessä.

Lue lisää >>


Kierrätys-kontti kiertää Vantaalla

VVO:n kiinteistöissä Vantaalla on käynnistynyt pilottina kiertävä jätekeräys yhteistyössä Stena Technoworld Oy:n kanssa. Kierrätys-konttiin voi tuoda sähkö- ja elektroniikkaromun lisäksi myös huonekaluja, patjoja, renkaita, lautoja, muovia ym. eli melkein mitä vaan.

Lue lisää >>


Biojätepussit lisäsivät biojätteen lajittelua

VVO aloitti viime kesänä ympäristöhuoltoyritys Paproksen kanssa biojätepussien jakelun taloissaan pääkaupunkiseudulla. Keräyskartongista, jollaista taloistamme kerätään, valmistuu biojätepusseja ja ne palautuvat asukkaiden hyötykäyttöön uuden muodon saaneina. Todellista materiaalin hyötykäyttöä.

Lue lisää >>

 

 

©2010 VVO-yhtymä Oyj