Eläkeneuvottelujen tahti tiivistyy

Eläkeneuvottelut olivat esillä myös Porin SuomiAreenassa heinäkuussa. Kuva: SuomiAreena

Työmarkkinajärjestöt neuvottelevat nyt päivittäin työurien pidentämisestä ja työeläkejärjestelmästä. Neuvottelut on määrä saada maaliin syksyn aikana.

Duunareista vain neljä kymmenestä on työelämässä 63-vuotiaana eli saavuttaa vanhuuseläkkeen nykyisen alarajan. Kuusi kymmenestä jää pois matkan varrella työkyvyttömyyden tai muun syyn takia.

– Työoloja pitää pystyä muuttamaan sillä tavalla, että niitä huokoistetaan työaikojen tai töiden osalta, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly korosti Ylen aamu-tv:ssä viime viikolla.

Työolojen lisäksi SAK:lle keskeisiä tavoitteita ovat kohtuullisen eläkkeen takaaminen työelämään tuleville nuorille, eläkemaksujen riittävä taso ja osa-aikaeläkkeen säilyttäminen. SAK haluaa neuvotteluissa huolehtia myös siitä, että pitkän työuran tehneet pääsevät kunniallisesti eläkkeelle.

SAK:n työura- ja eläkeneuvottelusivut

Kuva: Eläkeneuvottelut olivat esillä myös Porin SuomiAreenassa heinäkuussa / SuomiAreena

 
Harri "Hapi" Lindholm valittiin vuoden luottamusmieheksi 2012 / SAK

Ehdota vuoden luottamusmiestä


Etsimme SAK:laista luottamusmiestä, joka on aktiivinen edunvalvoja ja innokas oman työyhteisönsä kehittäjä. Vuoden luottamusmies palkitaan tuhannen euron stipendillä SAK:n luottamusmieskonferenssissa lokakuussa. Voit ehdottaa sopivaa luottamusmiestä 12. syyskuuta mennessä. Tarkemmat ohjeet löytyvät SAK:n nettisivuilta.

Kuva: Harri "Hapi" Lindholm valittiin vuoden luottamusmieheksi 2012 / SAK

Älä alistu kiusaamiselle


Joka päivä yli sata tuhatta työntekijää kokee tulleensa kiusatuksi työpaikallaan. Kiusaaminen on tuhoisaa paitsi kiusatulle myös työyhteisölle, siksi kiusaamista ei tule hyväksyä missään tilanteessa.

SAK:n nettisivuilta löydät toimintaohjeita kiusatuille ja työkavereille, jotka havaitsevat kiusaamista.

 

Testaa uudistuvaa Liitot.fi-palvelua


SAK:n ja liittojen yhteinen Liitot.fi-palvelu uudistuu syksyllä. Palvelun testiversion löydät jo nyt osoitteesta www.liitot.fi.pwire.fi. Testisaitilta puuttuvat vielä muun muassa ruotsin- ja englanninkieliset sivut, mutta liittoesittelyt ja hakukoneet ovat jo paikoillaan.

Käy kokeilemassa varsinkin Liitot.fi-palvelun työpaikkahakua. Klikkaa välilehteä "Työpaikan nimellä" ja etsi hakukoneella esimerkiksi oma työpaikkasi. Jos hakukone antaa tulokseksi väärän tai vääriä ammattiliittoja, lähetä korjauspyyntö sähköpostilla osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. torstaihin 28. elokuuta mennessä. Ilmoita viestissä työpaikan nimi sekä väärät ja oikeat ammattiliitot.

Voit testailla myös toimiala- ja tutkintonimikehakuja ja lähettää niitäkin koskevia korjausehdotuksia samaan osoitteeseen.

 

AMMATTILIITOISTA


Jatkoaika Olkiluoto 4 -hankkeelle tulisi myöntää
TEOLLISUUDEN AMMATTILIITOT ym. – 12.8.2014

SEL toivoo malttia Venäjän vastapakotteista kärsiviltä yrityksiltä
SEL – 9.8.2014

Työmarkkinaratkaisuilla parannettava ostovoimaa
PAM – 4.8.2014

Ammattiliitto neuvottelee, sopii ja opastaa – YTK-kassa ei
JHL – 18.7.2014

Facebook
Facebook
Twitter
Twitter
SAK.fi
SAK.fi