SAK:n uutiskirje
 

Lyly yhteiskuntasopimuksesta: SAK:n keinot eivät kelvanneet

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly. Kuva: Patrik Lindström

Yhteiskuntasopimukseen kohdistui kohtuuttomia odotuksia, sanoo SAK:n puheenjohtajaLauri Lyly.

– Koska palkoista ja työehdoista sovitaan vasta ensi syksynä, sopimukseen kohdistuneita odotuksia on mahdotonta lunastaa nyt. Pikaiseksi ja ainoaksi ratkaisuksi Suomen talouden ongelmiin yhteiskuntasopimuksesta ei olisi ollut.

SAK on sitoutunut tavoittelemaan Suomeen lisää työllisyyttä, kilpailukykyä ja tuottavuutta. Työajan pidentämisen ja lomarahojen leikkaamisen sijaan Suomi tarvitsee kestäviä keinoja ja parempaa työelämää.

SAK:n puheenjohtaja Lyly tähdentää, että myös jatkossa työmarkkinoilla on vaalittava sopimisen kulttuuria.

– Elämää on tämänkin jälkeen.

SAK:n tiedote

 
SAK

Miksi yhteisymmärrykseen ei päästy?


Yhteiskuntasopimukselle asetetut tavoitteet eivät olleet tasapainossa. Palkansaajat olisivat joutuneet yksipuolisesti yhteiskuntasopimuksen maksajiksi.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n esittämät tavoitteet työntekijöiden palkkojen alentamisesta ja työajan pidentämisestä, lomarahojen leikkauksista ja pekkaspäivistä luopumisesta eivät johda kilpailukyvyn parantamiseen. Suomen kilpailukyky- ja kasvuongelmien perimmäinen syy ei ole työajoissa tai palkoissa, vaan ongelmat juontuvat mm. heikentyneeseen työn tuottavuuteen, investointien vähäisyyteen ja puutteelliseen uudistumiskykyyn.

Lisää kysymyksiä ja vastauksia

Juha Antila

Työtuntien laatu määrää tärkeämpää


Tärkeintä ei ole työtuntien määrä vaan laatu. Se, mitä työtunnilla saadaan aikaan.

– Korkean tuottavuuden maissa on keskimäärin muita maita lyhempi työviikko, SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila muistuttaa.

Yrityksen menestymisen pitkällä aikavälillä ratkaisevat Antilan mukaan osaava henkilöstö ja johto, kannustava ja innostava työilmapiiri sekä uudistuminen ja pysyminen markkinoiden kehityksessä mukana. Myös tuotteiden ja prosessien innovaatiot sekä maine asiakkaiden keskuudessa ovat tärkeitä.

Palkkatyöläisen juttu tuottavuudesta

Olli Koski

Kenet sinä palkitsisit Duunari-stipendillä?


SAK jakaa tänäkin vuonna tuhannen euron suuruisen Duunari-stipendin työelämän nuorelle osaajalle. Voit jättää ehdotuksesi stipendin saajaksi syyskuun 11. päivään mennessä. 

Duunari-stipendiaatti on hankkinut oman alansa ammattitutkinnon ja on ylpeä ammatistaan. Duunarihenkeä osoittaa aktiivisuus esimerkiksi ammattiosastossa, opiskelijajärjestössä tai oman työpaikan luottamustehtävissä. Ammattiliiton jäsenyyden edistäminen on ehdokkaalle plussaa. 

Ohjeet ehdotuksen jättämisestä

Kesäduunari-info

Vielä ehtii soittaa Kesäduunari-infoon


SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteinen Kesäduunari-info neuvoo nuoria kesätyösuhteisiin liittyvissä asioissa vielä ensi viikon ajan. Neuvoja voi kysyä maksuttomasta numerosta 0800 179 279 ja osoitteesta www.kesaduunari.fi.

Puhelinpalvelu on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9–15. Kesäduunarineuvoja Rina Knape auttaa soittajia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Numeroon voi soittaa nimettömänä.

 

AMMATTILIITOISTA


Espoo hakee säästöjä työntekijöiden kustannuksella
JHL – 17.8.2015

Siwan myyjiä ulkotöihin
PAM – 13.8.2015

Rakentajat pettyivät kesän työllisyystilanteeseen