SAK on edelleen valmis aloittamaan neuvottelut laajasta, Suomen kustannuskilpailukykyä parantavasta työmarkkinaratkaisusta.

- SAK tarjosi työnantajille ja hallitukselle kolmen vuoden äärimaltillista palkkanäkymää, joka on enemmän kuin he uskalsivat edes odottaa, sanoo SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly.

Ensi vuoden maltillisten palkankorotusten lisäksi SAK on tarjonnut työnantajille mahdollisuutta sopia vuoden 2017 palkankorotusten osalta nollaratkaisun. Vuonna 2018 korotukset määrittäisi avoin sektori eli vientialat.

SAK:n esittämä työnantajamaksujen osittainen siirtäminen palkansaajille parantaisi kustannuskilpailukykyä jo vuoden 2016 alusta eli vuotta aiemmin kuin muut esillä olleet keinot.

Lisäksi SAK:n esitys korvaa eri palkansaajaryhmiin epätasa-arvoisesti kohdistuvat pakkolait. Se vaikuttaa kaikkien palkansaajien ostovoimaan samalla tavoin huolimatta palkkatasosta tai siitä, minkälaisia työvuoroja palkansaaja tekee.

- Elinkeinoelämän keskusliiton tänään julkistama esitys osoittaa, että siitä sopimalla palkansaajat saisivat saman kuin hallituksen pakkolaeilla. EK tarjoaa sopimuspöytään samoja keinoja kuin hallitus, Lyly painottaa.

Lisätiedot:

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön puheenjohtajan Lauri Lylyn haastattelut, viestintäpäällikkö Jaana Pohja, puh. 040 55 44 036.