JHL:n Santamäki-Vuori
Hallitus ajaa tuottavuusohjelmaa kovenevin ottein – lisävähennystä 800 henkeä

Nykyhallitus on ottamassa todella kovat keinot käyttöön ajaessaan eteenpäin jo epäonnistuneeksi tuomittua, henkilöstön saneerausohjelmaksi muuttunutta valtion tuottavuusohjelmaa, sanoo JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori. Vastoin Eduskunnan tarkastusvaliokunnan yksimielistä kantaa, talouspoliittisen ministerivaliokunnan mielestä saneeraustahtia pitää kiihdyttää ja keinoja koventaa. Vuosien 2012- 2015 aikana valtion töistä pitää valiokunnan päätöksen mukaan pistää pois ei vain aiemmin päätettyä 4800 henkilöä, vaan 800 enemmän.

Santamäki-Vuoren mukaan hallituksen käsikassara, talouspoliittinen ministerivaliokunta puhuu hienostuneesti poikkihallinnollisista toimista. Kaikessa karuudessaan tämä tarkoittaa sitä, että jos jossain ministeriössä ei vaadittua henkilöstövähennystä saada toteutettua, vähennykset toteutetaan jollain muulla hallinnonalalla. Nyt ei höylätä, nyt heilutellaan jo kirvestä.

- Valtioneuvoston periaatepäätösen mukaan henkilöstöä ei sanota irti. Nyt toimitaan vastoin tätä päätöstä. 800 henkilön työpaikka on liipasimella ja muutosturvaa sekä määräaikaisuuksia leikataan. Hallitus on vaarantamassa pakkokeinoillaan maan sisäisen turvallisuuden ja vähentämässä oleellisesti mahdollisuuksia kitkeä harmaata taloutta, sanoo Santamäki-Vuori. Tällä hän viittaa poliisin, tullin, rajavartiolaitoksen ja työsuojelutoiminnan leikkauksiin.

- Nykyhallitus yrittää nyt selvästi sitoa seuraavan hallituksen käsiä linjaamalla tuottavuusohjelmaan rangaistustoimia vuoteen 2015 asti. Näissä linjauksissa ei välitetä rahasta. Ensisijainen tarkoitus on potkia väkeä pois. Sen seurauksena valtio joutuu pakostakin ostamaan palveluja. Millä hinnalla, siitä ei nykyhallitus näytä välittävän pätkääkään, JHL:n puheenjohtaja sanoo.

- Siintääkö istuvan hallituksen katseissa valtio, joka ei itse tuota mitään, vaan tilaa työn yksityisiltä riippumatta siitä, mitä se maksaa, Tuire Santamäki-Vuori kysyy.

 


 

Lisätietoja: puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori, gsm 040 508 3382