Tulliliiton Pirttiperä: Valtion tuottavuusohjelma tuottaa työttömyyttä

Tulliliiton edustaja Jukka Pirttiperä kritisoi vahvasti valtion tuottavuusohjelmaa SAK:n valtuustossa Kiljavalla torstaina 14. toukokuuta. Pirttiperän mukaan ohjelma, jonka alkuperäinen tarkoitus oli tehostaa työn tuloksia ja tuottaa säästöä, on kääntynyt itsensä irvikuvaksi.

- Tuottavuusohjelman henkilöstön vähentämisvelvoitteiden ja määrärahojen leikkaamisen vuoksi Tulli on nyt tilanteessa, jossa se vähentää väkeä noin sadalla. Maan hallituksen neuvotteluhaluttomuus ja valtiovarainministeriön joustamattomuus tuottavuusohjelman toteuttamisen aikataulussa ovat johtaneet kestämättömään tilanteeseen. On täysin käsittämätöntä, että tiukassa taloudellisessa tilanteessa valtiovalta omilla toimillaan vähentää työpaikkoja ja näin lisää työttömyyttä, Pirttiperä sanoi.

Tulliliitto on Suomen suurimman ammattiliiton, Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n yhteisöjäsen.

JHL:n tapaan Tulliliitto vaatii valtiota luopumaan nykymuotoisesta  tuottavuusohjelmasta. Ohjelma ei palvele alkuperäistä ajatusta. Pelkäksi henkilöstön vähentämisohjelmaksi muuttunut suunnitelma ei korjaa valtion talouden ongelmia eikä poista työvoiman saannin ongelmia muilla sektoreilla.

Sekä JHL että Tulliliitto arvelevat, että Tullin kaavaillut henkilöstöleikkaukset ja määrärahojen niukkuus vaarantavat pahimmillaan Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistyön tiivistämiseen tähtäävän pilottihankkeen.

Lisätietoja:
Jukka Pirttiperä, 040 332 4049 Tulliliiton edustaja SAK:n valtuustossa