Verohallinnon, Tullin ja Ajoneuvohallintokeskuksen verotustoimintoja selvittävän työryhmän jatkoaika ja työryhmän kokoonpanon uudistaminen

VETO-työryhmä on saanut työskentelyään varten jatkoaikaa 28.2.2010 saakka ja samalla työryhmän kokoonpanoa on vaihdettu Ajoneuvohallintokeskuksen osalta. Tullin henkilöstöjärjestöt ovat jo aikaisemmin kritisoineet voimakkaasti veto-työskentelyyn liittyvää prosessia ja todenneet, että työryhmään asetettavien henkilöiden nimittämisprosessi ei herätä minkäänlaista luottamusta. Tullin palveluksessa olevat veto-työryhmän jäsenet on vaihdettava välittömästi luottamuksen palauttamiseksi. Nykyisin veto-työryhmässä toimivat Tullin jäsenet Reijo Virtanen, Marko Koski ja Pirkko Kovanen eivät nauti henkilöstöjärjestöjen luottamusta, eivätkä oman kertomansa mukaan edusta työryhmässä Tullia. Työryhmään on saatava jatkotöiden ajaksi Tullin johdon esittämät edustajat luottamuksen palauttamiseksi.

Lisäksi Tulliliitto ry ja Tullivirkamiesliitto ry esittävät, että samalla kuin veto-työryhmän kokoonpanoa uudistetaan, niin siihen otettaisiin mukaan myös henkilöstöjärjestöjen edustus. Tullivirkamiesliitto ja Tulliliitto ovat valmiita osallistumaan verotustoimintoja selvittävän työryhmän työhön. Mikäli Tullin henkilöstöjärjestöjä ei oteta mukaan jatkotyöskentelyyn, niin toissijaisesti esitämme, että henkilöstöjärjestöjä kuullaan työn valmistuttua päätöksentekijöiden toimesta ennen päätöksentekoa.

Helsingissä 8.1.2010

Markku Kosonen

Mikko Grönberg 

Puheenjohtaja

Puheenjohtaja

Tulliliitto ry

Tullivirkamiesliitto ry

VETO työryhmän jatkomääräys